Health, Fitness, Food

Mitä karkkien tilalle?

24/02/2017

Kuva-2kuva-4
kuva-1
Monesti esimerkiksi sipsien tai karkkien ostaminen viikonlopuksi on vain tapa ja niitä tulee haettua kaupasta, vaikka niitä ei varsinaisesti tekisikään mieli. Ja jos niitä tekee mieli, makeanhimon voi saada taltutettua yllättävän hyvin myös esimerkiksi kuivatuilla hedelmillä, tuoreilla hedelmillä, pähkinöillä, marjoilla, itsetehdyllä terveellisellä mehulla, banaanipannareilla, raakakakulla, teellä + hunajalla ja raakasuklaalla, jotka ovat huomattavasti terveellisempiä vaihtoehtoja! :) Voi päättää esimerkiksi etukäteen, että tänä viikonloppuna herkuttelen vain ns. terveellisesti. Toki välillä saa ja pitääkin herkutella niin kuin itse haluaa, vaikka niillä sipseillä ja irtokarkeilla, mutta jos tuntuu, että niihin jää helposti koukkuun ja/tai niitä haluaa vähentää, on yllättävän paljon myös oikeesti hyviä ja terveellisiä vaihtoehtoja tarjolla.

Kannattaa muuten kurkata tekemäni postaus tähän aiheeseen liityen: ”makeanhimosta ja karkkilakosta”. Kun valkoisesta sokerista on tarpeeksi pitkään erossa, ei sitä edes tee erityisemmin mieli ja on hyvin helppoa jättää karkit ja muut epäterveelliset herkut hyllyyn. Toisaalta olen taas huomannut senkin, että jään sokeriin (tarkoitan nyt lähinnä valkoista sokeria sisältäviä herkkuja kuten munkit, karkit, suklaa yms) todella helposti koukkuun ja silloin niistä on ihan ihmeen vaikeaa päästä irti!

Tänään kun mulla ja poikaystävälläni oli herkkupäivä, päätin kasata vähän terveellisemmän lautasen leffan pariin. Näiden pilkkomiseen ja laittamiseen meni vain noin 7 min :) Appelsiini, viikunat, omppu ja kiivi ovat niin makeita, että vievät makeanhimon hetkessä mennessään :)

– Pehmeitä viikunoita (Pirkka luomu)
– Porkkanoita 
– Paprikaa
– Appelsiini
– Kiiviä
– Luomu omenaa
– Tahinia

Ps. Vastaan kaikkiin edellisien postauksien kommentteihin viimeistään huomenna aamulla ihan ajan kanssa! Kiitos niistä! :)
Rentouttavaa iltaa kaikille! <3

Kommentoi artikkelia

13 Kommentit on "Mitä karkkien tilalle?"


Vieras
Riina
7 kuukautta 26 päivää sitten

Hyviä vinkkejä naposteluun! Itsellä tällä hetkellä karkkikulho vieressä, täytyykin ensi kerralla koittaa tehdä tuommoinen terveellinen herkkulautanen :D

Miten työnhaku ja kandin kirjoitus on edistynyt? :)

Aurinkoista viikonloppua!

Vieras
Anni
7 kuukautta 25 päivää sitten

Kiitos ensinnäkin aivan ihanasta blogista! Oma asiani koskisi kuitenkin nyt vähän enemmän koulu juttuja kuin tätä ruoka puolta. Jos olen ymmärtänyt oikein, niin ilmeisesti opiskelet kauppatieteitä Kuopiossa. Opiskelen itse Kuopion yliopistossa toista alaa, mutta nyt kauppatieteen opinnot ovat alkaneet houkuttaa. Satutko itse muistamaan, millaisia nuo kauppatieteen perusopinnot olivat? Vilkuilin vähän kyseisiin kursseihin liittyviä kirjoja ja listalla näytti olevan sellaisia kevyitä lähes 700 sivun paksuisia opuksia. Onko kyseisten kirjojen lukeminen välttämätöntä kurssin kunniakkaalle läpäisylle? Omalla alallani nimittäin myös tarjotaan opiskelijoille samankaltaisia kirja möhkäleitä, mutta todellisuudessa luentomateriaalilla pärjää vallan hyvin.

Tässä nyt yritän pohtia, millä tahdilla alkaisin näitä kursseja suorittaa. Vähän pelottaa tuo edessä oleva työmäärä, kun omat opinnotkin työllistävät jo melko runsaasti

Vieras
Lea
7 kuukautta 25 päivää sitten

Hyvä idea! :) Täytyy kokeilla tätä seuraavan kerran kun tekee mieli jotain makeaa ;) Itse tykkään erilaisista raakaherkuista myös, esimerkiks kuuluisat bliss balls on täydellisiä makeanhimoon<3 lisäksi se on kiva kun tietää miten tollasilla herkuilla on positiivinen vaikutus elimistöön, toisin kuin valkoista sokeria sisältävissä herkuissa. Jään itsekin hyvin siihen helposti koukkuun, mutta terveelliset herkut riittää vallan hyvin. Joku raakasuklaakin on taivaallista! Kivoja tällaiset terveysaiheiset postaukset, ja olis kiva saada postausta siitä miten yleensä meikkaat luennoille/kiireaamuina koska itsellä usein vähän kiire :D

Vieras
Emma
7 kuukautta 25 päivää sitten

Herkullisen näköistä! <3 Ja blogisi vaikuttaa muutenkin tosi kivalta, jään seurailemaan sinun juttujasi :)

http://minuakohti.wordpress.com

wpDiscuz