Browsing Category

Collaboration

Lifestyle, Health, Fitness, Collaboration

Kehonhuollosta, terveydestä ja suosittelut FITWOOD pilatesrullalle

19/06/2017

Putkirullaus-1

Kehonhuoltaminen on tärkeää liikunnan ohella, eikä putkirullausta, venyttelemistä tai tarpeen tullen hierojalla käymistä kannata unohtaa. Itse esimerkiksi pistin merkille, että hartiani olivat kääntyneet liikaa eteenpäin ja ryhti huonontunut. Keväällä kaiken kiireen keskellä en muistanut/jaksanut venytellä lähellekään riittävästi. Se oli varmaan yksi syy siihen, että kaulani ja niska- sekä hartiaseutu meni pahasti jumiin ja aiheutti monia erilaisia oireita. Asiaa ei tietenkään auttanut yhtään se, että istuin koneella usein aika pitkiäkin päiviä, mikä vaikutti ryhtiin sitä heikentävästi… Onneksi hierojalla käyminen helpotti tilannetta, mutta noiden kevään aikana vaivanneiden niska- ja kaulaongelmien jälkeen olen taas muistanut venytellä sekä huoltaa kehoa vähän paremmin, eikä nyt ongelmia oo sen suhteen pahemmin ollut. Kehonhuoltamiseen menee loppujen lopuksi hyvin vähän aikaa, mutta se vaikuttaa kuitenkin tosi positiivisesti etenkin, kun asiaa tarkastelee pitkällä aikavälillä.

Putkirullaus-blogi-10
Jos elämässä on monia asioita meneillään kuten opinnot, paljon töitä ja niin edelleen lisää stressiä yleensä entisestään ajatukset, että on ”pakko” tehdä terveyden eteen sitä ja tätä, kuten nukkua riittävästi, juoda tarpeeksi vettä, syödä säännöllisesti, välttää sokeria, muistaa levätä, liikkua monipuolisesti, ottaa ne vitamiinit joka ilta, venytellä kolme kertaa viikossa, ylläpitää säännöllinen unirytmi, olla juomatta liikaa kahvia jne.

Joskus voi toimia paremmin se, että keskittyy arvostamaan esimerkiksi kehoaan ja terveyttään aikaisempaa enemmän, jolloin tekee automaattisesti parempia valintoja arjessa. Kun asioiden arvojärjestys ja ajatukset muuttuvat, voikin yhtäkkiä löytyä enemmän aikaa esimerkiksi liikuntaan ja rentoutumiseen. Ehkä menee hiukan aikaisemmin nukkumaan, valitsee työpaikalla kahvitauolla omenan, tarjolla olevan pullan sijasta, valitsee rappuset hissin sijasta,  jättää auton omaan pihaan ja pyöräilee ruokakauppaan, putkirullailee/venyttelee illalla puhelimen selaamisen tai netissä roikkumisen sijasta, kävelee/pyöräilee työmatkat, kantaa vesipulloa matkassa, jolloin tulee helpommin juotua päivän mittaan enemmän vettä jne.

Pienistä asioista koostuu kokonaisuus. Kaikkia muutoksia ja tavoitteita ei tarvitse kirjoittaa ylös tai pyöritellä jatkuvasti päässään. Muutokset tapahtuvat yleensä automaattisesti, kun arvot ovat muuttuneet. Niistä asioista, mitä arvostaa huolehtii tietenkin ihan automaattisesti. Tähän olen pyrkinyt siirtymään ja olemaan itselleni myös armollisempi. Jos töissä menee jokin päivä matkoineen yli 11 tuntia ja siihen päälle vielä muut hommat, jolloin päivälle aktiivista tekemestiä voi kertyä se yli 13 tuntia, jopa enemmänkin, onko oikeasti järkevää enää lähteä kuntosalille vai olisiko kenties keholle parempi vaihtoehto käydä rauhallisella iltalenkillä ja huoltaa kehoa esimerkiksi putkirullauksen parissa! :)

Putkirullaus-3

Itse myös huomaan, että kun hankin putkirullan kotiin, on tullut huomattavasti useammin rullailtua. Ja 5-10 minuuttia auttaa ja sekin on parempi kuin ei mitään. Nimittäin yksi asia mistä olen myös yrittänyt päästä eroon, on ajattelutapa ”kaikki tai ei mitään”. Joko treenaan ihan täysillä tai sitten ajattelen liian helposti, että nyt on tullut muutenkin taukoa, joten samapa tuo, vaikka tulee taas viikko taukoa ennen kuin aloitan taas täysillä… Ei näin tietenkään. Esimerkiksi 20 minuuttia lenkkeilyä joka päivä tuntuu hyvin vähältä jopa niin vähältä, että se on helppo jättää välistä. Kuitenkin joka päivä edes se 20 minuutin lenkkeily tekee yhden viikon aikana jopa 2 h 20 minuuttia, mikä kuulostaakin jo paljon paremmalta!

Putkirullaus-8

Alapuolella liikkeitä, joita teen usein putkirullalla. Käyn läpi yleensä ainakin pohkeet, yläselän, etureidet, takareidet, reisien ulkosyrjät, käsivarsien ojentajat ja useimmiten myös edellä mainittujen lisäksi pakarat ja sisäreidet. Keskityn erityisesti niihin alueisiin, jotka kaipaavat rullausta. Välillä teen ihan pikaisen rullauksen esimerkiksi vain yläselälle ja jaloille, välillä sitten ihan ajan kanssa käyn läpi käytännössä lähes koko kropan.

Putkirullaus-Veera-blogi-2
Putkirullaus-veera-blogi-111
Putkirullaus-Veera-blogi-16
Putkirullaus-Veera-blogi-8Putkirullaus-veera-blogi-9Putkirullaus-Veera-blogi-66Putkirullaus-Veera-20Veera-putkirullaus-blogi-10
Putkirullaus-Veera-blogi-40
Kuvassa näkymä putkirulla saa muuten multa ja poikaystävältäni suosittelut! Kyseessä on siis FITWOOD -merkkinen pilatesrulla. Suurena plussana näissä FITWOOD -tuotteissa on se, että ne suunnitellaan ja valmistetaan Suomessa Pohjoismaisesta laadukkaasta puusta. FITWOOD -tuotteissa yhdistyvät pohjoismainen puu, kestävyys ja kaunis design. Muut merkin tuotteet löydät halutessasi tämän linkin takaa. Kestävyys ja ekologisuus ovat itselleni tärkeitä asioita. Niinpä tällaisen hankkimisesta ja käyttämisestä tulee eri tavalla hyvä mieli, kun tietää tuotteen alkuperän ja sen, että on valmistettu hyvin ja kestävät pitkään käytössä, sekä ovat materiaaliltaan laadukasta. :)

Tämän rakenne on jämäkkä ja tämä tuntuu myös yllättävän tehokkaalta käytössä. Jäi siis mulla ja poikaystävälläni käyttöön. Vaikka rulla on jämäkkä, se soveltuu voimakkaan hieronnan lisäksi myös kevyempään rullailuun ja venyttelyyn. Kaiken lisäksi tämä on kivan näköinen, eikä tätä tarvitse piilottaa kaappiin. Yrityksen ajatuksena onkin valmistaa urheiluvälineitä,  jotka näyttävät kivalta myös esillä ja sopivat kodin sisustukseen. Kun kuntoiluvälineet ovat esillä, niihin todennäköisesti tulee tartuttua herkemmin ja tehtyä liikkeitä esimerkiksi kotihommien ohessa. Itsekin pidän tätä olohuoneessa esillä. Kun rullan ohi kävelee monta kertaa päivässä, sen kieltämättä paljon helpommin nappaa myös hetkeksi käyttöön ja rauhoittuu päivän keskellä hetkeksi rentoutumaan.

putkirullaus-veera-blogi-110

FITWOOD -verkkokaupassa löytyy lisätietoa tuotteista ja yrityksestä.

Nyt teillä lukijoilla on mahdollisuus saada -15% alennus FITWOOD tuotteista klikkaamalla itsenne verkkokauppaan tämän linkin kautta. Alennuksen saa ostoksen loppusummasta, kun klikkaa itsensä edellä mainitun linkin kautta verkkokauppaan ja kirjoittaa ”kupongin koodi” -kohtaan: VEERA 

Ihana idea kyllä tällä yrityksellä, tykkään! :)

*Yhteistyössä FITWOOD 

Beauty, Lifestyle, Collaboration

Ihonpuhdistustuotteista

09/05/2017

Lumene-333
*Lumene syväpuhdistava geeli & Lumene virkistävä kasvovesi 
Lumene-1

Sain kysymyksen tässä jonkin aikaa sitten, että mitä tuotteita käytän ihon puhdistukseen. Mulla on tällä hetkellä käytössä Lumene Klassikko-sarjaan kuuluvat syväpuhdistava geeli ja kasvovesi. Molemmat tuotteet sopivat kaikille ihotyypeille ja ne on formuloitu ilman mineraaliöljyä, parabeeneja ja formaldehydin vapauttajia sekä sisältävät yli 80% luonnollisia raaka-aineita. Itse en viitsi hankkia kovin kalliita puhdistustuotteita kun edullisestakin hintaluokasta löytyy hyviä, tehokkaita ja iholleni sopivia vaihtoehtoja. Esimerkiksi kasvonaamioihin ja seerumeihin satsaan yleensä enemmän. Mutta nämä ovat olleet iholleni sopivia ja puhdistavat kasvot tehokkaasti epäpuhtauksista ja meikistä. Yleensä geelit kuivattavat mun ihoa, mutta tämä ei jätä ihoa yhtään kuivan ja kireän oloiseksi. Sen sijaan iho tuntuu hyvältä, puhtaalta ja raikkaalta puhdistuksen jälkeen. Tuote käy myös silmämeikin puhdistukseen, mutta mun tulee käytettyä silmämeikin puhdistukseen erikseen siihen tarkoitettua tuotetta. Tällä hetkellä mulla on käytössä Lumenen silmämeikinpuhdistusaine.

Lumene-44

Meikkien puhdistuksen jälkeen pyyhin kasvot aina kasvovedellä. Se tehostaa ja viimeistelee ihonpuhdistuksen. Kasvovesi on yksi niistä tuotteista, jota en voisi jättää käyttämättä! Toi kuvassa näkyvä kasvovesi on miedon tuoksuinen ja jättää ihon raikkaan tuntuiseksi. Tämän jälkeen sitten tietenkin aina yövoiteen ja silmänympärysvoiteen levitys. Ihon kosteutukseen käytän tällä hetkellä myös Klassikko-sarjan tuotteita. Niistä löytyy postaus täältä.

lumene-22
Kokonaisuudessaan siis mielestäni hyviä ja tehokkaita tuotteita sekä kaiken lisäksi hyvin edullisia! :)
Lumene-ihonhoito-1

Ps. Ja postauksia on tulossa kunhan saan taas elämäni takaisin. :D Nyt on nimittäin vielä viimeinen tsemppaus koulujutuissa meneillään, jotta saan kaikki kurssit pakettiin tältä lukuvuodelta! Monet hommat olivat kasaantuneet tälle jaksolle, mutta ihan viimeisiä yliopistopäiviä viedään tältä keväältä, että ei enää paljoa jäljellä! Jes! Huomenna on myös kandiseminaarin viimeinen kerta. Pian alkaa olla siis aika helpottunut fiilis ja voi alkaa keskittymään taas ihan muihin asioihin. Voi että kun odotankin sitä! Listalla on niin paljon asioita, joita haluan tehdä kun saan kaikki kouluhommat pakettiin.. Esimerkiksi raakakakun leipomista, rauhallisia aamulenkkejä, uusien ruokien kokeilemista, sisustusostoksilla käymistä, blogin tekemistä ja niin edelleen! 

*Tuotteet on saatu testikäyttöön 

Lifestyle, Work & Studies, Collaboration

Loppukevään suunnitelmia

27/04/2017

Veera-100
veera-3veera-1vera-10veera-111veera-012
Nyt koulu ja työt ovat vieneet aikaa, mutta jos sitä yrittäisi taas ryhdistäytyä myös täällä blogin puolella. :) Tällä kertaa ajattelin kertoilla samassa postauksessa vähän omia kuulumisia lähinnä mitä seuraavat viikot tuovat tullessaan ja minkälaisia ajatuksia sekä suunnitelmia mulla on loppukevään suhteen. Tässä siis joitakin pieniä ja vähän suurempia juttuja, joihin haluaisin keskittyä nyt huhtikuun lopussa ja toukokuun aikana. Joskus esimerkiksi hyvinvointiin liittyvät asiat rullaavat melkein itsestään, joskus on taas elämässä sellaisia vaiheita kun tuntuu, että hyvinvoinnin eteen joutuu ihan kunnolla tsemppaamaan. Toisaalta ajattelen myös niin, että aina ei mielestäni tarvitsekaan tsempata kaikessa. Pitää kuitenkin aina mennä tilanteen mukaan ja kuunnella omaa kehoa sekä jaksamista!

Mutta tosiaan näihin seuraaviin asioihin pyrin nyt keskittämään parempaa huomiota tässä huhtikuun lopussa ja toukokuun aikana. Mukana on myös joitakin to do -juttuja esimerkiksi kouluun liittyen! :) Olisi kiva kuulla minkälaisia suunnitelmia teillä on nyt loppukeväälle! :) 

Terveys/hyvinvointi:

– Enemmän kehonhuoltoa kuten venyttelyä ja putkirullausta.

– Ennen klo: 23.00 nukkumaan! Miten tää voikin olla välillä niin ihmeen hankalaa?

– Suht. säännöllisen unirytmin ylläpitäminen.

– Enemmän esimerkiksi yrttiteetä, vähemmän kahvia. Tässä asiassa lähden tosi helposti aina lipsumaan!

– Kuntosali 3-4 x viikossa. Pyrin siihen, että kävisin nyt 3 kertaa viikossa salilla. Joskus jos on rennompi viikko meneillään, voi viikkoon lisätä sen neljännen kerran. :)

– Runsaampi aamupala! Nyt se on taas kiiressä jäänyt monesti vain yhteen keitettyyn kananmunaan tai banaaniin… Pitäisi alkaa tekemään taas iltaisin esimerkiksi smoothieta / tuorepuuroa jääkaappiin odottamaan aamua.

– Ruokavalioon enemmän kasviksia ja juureksia, sekä marjoja. Marjoja saa hyvin upotettua esimerkiksi smoothien sekaan. Myös puurossa ja kaurajogurtissa marjat ovat tietenkin ihan superhyviä!

– Meikittömien päivien pitäminen. Ihan rehellisesti sanottuna en edes muista milloin viimeksi olen viettänyt päivän ilman meikkiä! Oon nyt ollut käytännössä joka päivä jossain, joten näin ollen on siis tullut meikattua ihan päivittäin. Tekisi kuitenkin iholle ihan hyvää säästyä edes joinakin päivinä kosmetiikan myrkyiltä. Toisaalta oon nyt käyttänyt enemmän luonnonkosmetiikkaa, se on kuitenkin parempi vaihtoehto. Käytän kuitenkin edelleen paljon myös ns. normikosmetiikkaa.

– Sen välttäminen, ettei tulisi liian pitkiä ateriataukoja. Pyrin nyt siihen, että kuljettaisin omat eväät aina laukussa mukana. Esim. pähkinät, avokado, banaani, smoothie, kuivatut hedelmät, tumma suklaa ovat helppoja ja nopeita eväitä/välipaloja.

– Treenaaminen iltapäivällä, viimeistään alkuillasta. Ennen treenasin usein iltaisin (välillä liian myöhään) ja huomasin, että se tietenkin vaikutti uneen ihan yllättävän paljon! Iltaisin oli ihan ylienerginen olo eikä meinannut saada unen päästä millään kiinni. Niinpä oon nyt yrittänyt suunnitella aikataulut niin, etten treenaisi illalla liian myöhään.

– Uusien juttujen kokeileminen treeneissä. Nyt oon vähän jämähtänyt samoihin liikkeisiin. Onneksi saan taas uusia vinkkejä poikaystävältäni kun käydään hänen kanssaan tällä hetkellä samalla salilla.

– Lenkkeilyn lisääminen! Lenkkeily tuntuu vähentävän stressiä tehokkaasti ja parantaa mielialaa.

– Nyt viime aikoina oon käyttänyt superfoodeja normaalia vähemmän, mutta nyt ajattelin ottaa ne taas kunnolla käyttöön! :)

Koulu/työ:

– Kandin palautus. Tuntuu, että koko ajan on ollut kaikkea muuta niin kandin kirjoittaminen on aina jäänyt ja jäänyt. Mutta pitäisi nyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja oikeesti ahkeroida se vihdoin ja viimein kokonaan valmiiksi. Ei kuitenkaan puutu enää paljoa, onneksi! En oo jotenkin saanut siihen kovin suurta motivaatiota koko kevään aikana, vaikka aluksi lähdinkin tekemään sitä ihan hyvällä fiiliksellä… Niin se motivaatio vaan karisi aika nopeasti. ;)

– Materiaalin opiskelemista uuteen työhön liittyen. Tää on mukavaa puuhaa, koska asiat on tosi mielenkiintoisia!

– Organisaatiopsykologian uuden kurssin aloittaminen ja sen saaminen valmiiksi ennen kesää. Sen lisäksi pitäisi suunnitella mitä opintoja aion suorittaa kesän aikana. Mietin nimittäin, että tekisin joitakin kursseja kesällä.

– Blogin toivepostauksien toteuttaminen. En ole unohtanut teidän laittamia toivepostauksia, en ole vain millään kerennyt toteuttamaan niitä vielä! Mutta asia tulee korjaantumaan. :)

Muut:

– Parvekkeen siivous ja laittaminen kesäkuntoon.

– Kukkien hankkiminen parvekkeelle kun ilmat ensin vähän lämpenevät.

– Vaatekaappien siivoaminen ja turhien vaatteiden vieminen kierrätykseen / laittaminen myyntiin. Paljon oon jo laittanut mm. vaatteita eteenpäin, mutta tässä riittää edelleen projektia.

– Loppujen kesävaatteiden tuominen alakerran varastosta ja niiden järjesteleminen kaappeihin.

– Pienten juhlien järjestäminen kotona! Siskoni sai lukion päätökseen ja mä työpaikan, jonka halusin tosi paljon! :)

– Useammin rentojen vapaapäivien pitäminen. Niitä tarvitsee välillä!

– Kuvien ottaminen mm. poikaystävästä, siskoista ja isoveljestä. Tai heistä olen ainakin luvannut ottaa kuvia. Suunnittelin myös, että teettäisin kuvia ihan siis valokuvien muodossa ja lajittelisin kansioihin. Kyllähän kuvat tietenkin säilyvät myös koneella, mutta on se jotenkin ihan eri juttu kun ne teettää!

– Uusien ruokien kokeileminen. On mukavampi kokkailla kun kokeilee välillä jotain uutta.

– Makkariin ”valokuvakehyskokoelman” tekeminen. Ostinkin jo Ikeasta uusia kehyksiä tätä varten.

– Blogiin enemmän asukuvia ja tyylijuttuja! :)

– Sen muistaminen, ettei elämä oo niin vakavaa ja kaikki järjestyy tavalla tai toisella. :)

Beauty, Lifestyle, Collaboration

Nättiä ja yksinkertaista Lumenelta

13/04/2017

Lumene-ihonhoito-2
Noin kuukausi sitten kokeilin ensimmäistä kertaa Lumene klassikko -sarjan tuotteita ja siitä lähtien olen käyttänyt näitä päivittäin. Tämän sarjan taustalla oleva ajatus luonnollisuudesta, puhtaudesta ja yksinkertaisuudesta herätti alunperin mielenkiintoni tätä sarjaa kohtaan, mutta toki Lumenen tuotteisiin on muutenkin sellainen vahva side kun merkin tuotteita on käyttänyt niin pitkän aikaa. Sellainen tuttu ja turvallinen valinta. Lähes minkä vain omalle ihotyypille sopivan Lumene-tuotteen ostan, se yleensä käy itselleni hyvin, mikä on tosi hyvä juttu. :)
Lumene-30
Näissä Klassikko-sarjan tuotteissa tykkään erityisesti siitä, että nämä ovat miedon tuoksuisia. Sellaisia hyviä perustuotteita. Ja kun ottaa huomioon, että tämän sarjan tuotteet ovat tosi edullisia, on tämä mielestäni hyvä sarja hinta-laatusuhteeltaan. :) Esimerkiksi opiskelijabudjetille loistavia kun jokaisen näistä tuotteista saa alle 10:llä eurolla!
Lumene-3
Klassikko-tuotesarja on kehitetty ja valmistettu Suomessa suosien luonnon raaka-aineita kuten lähdevettä ja tupasvillaa. Lumene lähti mukaan Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlaohjelmaan, koska haluaa tuoda esiin ja tukea suomalaista osaamista ja työtä. Lumene on siis luonut tämän kyseisen sarjan juhlistaakseen Suomen 100-vuotista taivalta itsenäisenä maana. Hieno juttu! Aloin tässä miettimään mitä asioita erityisesti arvostan Suomessa ja ensimmäisenä tuli mieleen puhdas luonto ja muun muassa mahdollisuus kerätä metsästä puhdasta ruokaa kuten marjoja ja sieniä ilmaiseksi! Jos jossain vaiheessa muutetaan ulkomaille, on luonto ja erityisesti marjastus sellaisia asioita, mitä tulen siinä tilanteessa varmasti kaipaamaan hyvinkin paljon Suomesta.

Tähän sarjaan kuuluu kolme erilaista päivävoidetta (kiiltoa kontrolloiva, hoitava ja kosteuttava), uudistava yövoide, kosteuttava silmänympärysvoide, virkistävä kasvovesi ja syväpuhdistava puhdistusgeeli. Näissä kuvissa ei näy nyt sitä puhdistusgeeliä eikä kasvovettä, mutta nekin ovat tuntuneet hyvältä käytössä. Sarjan kasvovesi on jotenkin kivan raikas ja käytänkin sitä yleensä aamuisin.
Lumene-ihonhoito-4
Kosteuttavassa silmänympärysvoiteessa on melko kevyt koostumus ja se imeytyy nopeasti. Sopii kaikille ihotyypeille. Tykkään siitä, että tämä on hajusteeton! Tämä voisi sopia hyvin esimerkiksi nuorelle ensimmäiseksi silmänympärysvoiteeksi. Sellainen hyvä, toimiva perustuote!
Lumene-1
Kaikki näistä voiteista on formuloitu ilman mineraaliöljyä, parabeeneja ja formaldehydin vapauttajia.
Lumene-ihonhoito-3
Yövoide on melko tuhtia koostumukseltaan ja jättää ihon pehmeäksi sekä kosteutetun tuntuiseksi. Voide auttaa lisäksi ihoa palautumaan yön aikana. Yövoiteiden suhteen mä tykkään juuri tällaisista vähän paksummista voiteista.
Lumene-ihonhoito-100
Aamuisin ihan ensimmäisenä pyyhin kasvot ja kaulan kasvovedellä, jonka jälkeen levitän ennen meikkaamista päivävoidetta. Meikki levittyy paremmin kun iho on kosteutettu. Tämä hoitava päivävoide on suunnattu erityisesti kuivalle iholle. Koostumus on melko täyteläinen, mutta voide imeytyy kuitenkin nopeasti, mistä plussaa! Ainakin itselläni on aamuisin monesti aika kiire joten helpottaa kummasti kun päivävoide imeytyy nopeasti ja pääsee samantien meikkaamaan!
Lumene-ihonhoito-0
Oletteko te kokeilleet tämän sarjan ihonhoitotuotteita? Mitä olette tykänneet? Mun lempparit on hoitava päivävoide ja yövoide! :)
LUMENE-200
”Pohjoisen luonnon raaka-aineet ovat yksi tärkeimmistä tutkimustyön kohteistamme, ja keskiössä myös tuotteissamme. Klassikko-tuotesarjassa oleva tupasvilla sisältää antioksidantteja, jotka auttavat suojaamaan ihoa, sekä rauhoittamaan ja kosteuttamaan sitä hellävaraisesti samalla kun lähdeveden alhainen pH ja pehmeys hellivät ihoa. Klassikko-tuotesarja edustaa yksinkertaista, jokapäiväistä suomalaista elämää. Luonnollisuutta ja puhtautta, suomalaiseen elämäntyyliin.” – Lumene

*Tuotteet on saatu testikokeiluun 

Beauty, Lifestyle, Collaboration

Puhdistava kasvonaamio

05/04/2017

*Yhteistyössä MayBeauty 
Pore-Mask-2
MayBeauty-tuotteita olen käyttänyt jo pitkän aikaa. Olenkin postaillut kyseisen merkin tuotteista aikaisemminkin kertoen syväpuhdistavasta kasvogeelistä, kosteuttavasta hiusseerumista, sekä tehokkaasta kasvonaamiosta. Tällä kertaa vuorossa olisi mutanaamio, joka lupaa syväpuhdistaa ihohuokoset talista ja rasvasta sekä tehdä ihohuokosista pienemmät. Pyrin käyttämään niin kuorinta-ainetta kuin tällaista puhdistavaa kasvonaamiotakin noin kerran viikossa. Koen ihosta huolehtimisen, sisäisten keinojen ohella myös ulkoisilla, tärkeänä. Jo nuorena aloitetulla ihon huolehtimisella, kuten riittävällä kosteutuksella, hellävaraisella kuorimisella ja puhdistuksella, on takuulla vaikutuksensa ihon kuntoon esimerkiksi 20 vuoden kuluttua. Tällä hetkellä ihoni on suhteellisen hyvässä kunnossa ja ongelmia ihoni suhteen ovat lähinnä pienet maksaläiskät ja punaiset laikut, jotka uskon ajan vaalentavan. Vaikka ne omat ongelmat olisivat mitä tahansa, kuorinta-aineiden ja puhdistavien naamioiden säännöllinen käyttö tekee varmasti ainoastaan hyvää ja vaikuttaa ihon kuntoon positiivisella tavalla! :) Ne myös edesauttavat voiteiden imeytymistä, pitävät ihon kuulaan näköisenä sekä saavat meikin levittymään tasaisemmin.

Pore-Mask-MayBeauty-5
Pidän naamion koostumuksesta, koska se levittyy jotenkin tosi näppärästi ja helposti. Naamion voi levittää puhtaalle iholle esimerkiksi sormilla, ja yhdestä rasiasta riittää helposti koko kasvojen iholle. Teimme nämä naamiot siskoni kanssa, ja yhdestä rasiasta riitti hyvin meille molemmille! Levittämisen jälkeen naamion annetaan vaikuttaa iholla noin 10-15 minuutin ajan. Kun kasvonaamio on iholla, se alkaa kuivua melko pian, mutta kannattaa kuitenkin antaa sen vaikuttaa iholla vielä hetken aikaa kuivumisen jälkeenkin.

Veera-MayBeauty-4Veera-MayBeauty-1
Tämän jälkeen naamio huuhdellaan vedellä ja iho kuivataan puhtaaseen pyyhkeeseen. Itse suosin nykyään pellavapyyhkeitä. Pellava tuntuu ihoa vasten jotenkin ihanan pehmoiselta ja luonnolliselta.
Veera-May-Beauty-7

Naamion käyttämisen jälkeen iho tuntui puhtaammalta ja pehmoisemmalta. Huomasin, että yövoide imeytyi tosi hyvin tämän käyttämisen jälkeen. Kaiken kaikkiaan voin lämpimästi suositella MayBeauty-merkin tuotteita. Kuten olen aikaisemminkin kirjoittanut, nämä ovat suhteellisen edullisia ja tosi tehokkaan oloisia. :)

May-Beauty-poremask-1

Mikäli sinua kiinnostaa kokeilla näitä tuotteita, koodilla veerapore saat 30% alennuksen MayBeautyn tuotteista. Klikkaamalla seuraavaa linkkiä aktivoit alennuksen automaattisesti ja löydät lisätietoa tuotteista.